Oy Oker-Blom Ab

Tausta

 

Yritys on perustettu vuonna 2002 yhden toisen yritysinvestoinnin yhteydessä. Se on siitä asti toiminut sijoitusyhtiönä toisaalta pörssiosakkeisiin ja toisaalta pienyrityksiin keskittyen. Yhtiön tavoitteena on kasvaa hitaasti. Tulosta ei tarvitse syntyä vuosittain vaan pitkässä juoksussa. Tulosta, johon myös lasketaan vaikuttavuutta ja hyvää mieltä, syntyy riskiä ottaen ja yrityksen periaatteita noudattaen. Niihin periaatteisiin kuuluu myös hyväntekeväisyys, jonka harjoittaminen on kirjattu yhtiöjärjestykseen. Viimeksi olemme tukeneet opiskelijoiden tukijärjestöä, WWF:n toimintaa ja John Nurmisen säätiötä.

Yrityksen / suvun nimi ei ole muodostunut nimistä ”Oker” ja ”Blom” vaan oli alunperin ”Åkerblom”. Fennomaanipuolueen johtohahmoihin kuuluva kenraali ja senaattori Christian Oker-Blom aateloitiin reilut 150 vuotta sitten ja otti tavan mukaisesti itselleen uuden nimen. Hän tarttui samalla tilaisuuteen päästä eroon ruotsalaisesta kirjaimesta nimessään. Väliviiva tuli jotta nimi erottuisi paremmin.